26 maaliskuuta 2014

LAHTI

Tänään suuntaan taas kohti Helsingin kotia ja sen takia ajattelin fiilistellä toista kotikaupunkiani eli Lahtea! 21 vuotta tuli täällä kuitenkin asuttua eli kyllä mä Lahen miellän mulle kodiksi, vaikka kovasti vuosi sitten täältä halusinki pois muuttaa. Nyt kun ei Lahessa enää kokopäiväisesti asu, niin käynnit täällä on aina tosi mukavia ja rentouttavia. Seuraavassa siis paikkoja, mitkä tekee mulle Lahesta LAHEN! (Huom. The D is silent)

Koti - eli siis vanhempien talo, missä ollaan asuttu lähes koko mun pienen elämäni ajan, vajaat 19 vuotta. Omakotitalo rauhallisella järvialueella, missä tuntee olonsa aina niin turvalliseksi ja kotoisaksi.


Rannat - Rakastan sitä, että Lahti on kaupungi järven rannalla. Melkein joka suunnasta pääsee veden äärelle! Mun suosikkeja ovat Mukkulan ranta aka Mukkis ja satama. Mukkulan rannassa tulee muutenkin kesäisin vietettyä paljon aikaa, ei siis vaan SummerUpin aikaan ja satama on kesäisin ihanin paikka mennä syömään ja kahvittelemaan mitä tästä kaupungista mun mielestä löytyy.


"Oma ranta" - löytyy noin 100 metriä lapsuudenkodin etuovelta pohjoiseen päin. Neliölaituriksi ristitty minilaituri toimii kesäisin hyvin auringonotto paikkana ja ympärivuoden semmona henkilökohtasena mietiskely/oleskelu paikkana, koska siellä saa olla aika rauhassa (tässä paikassa on vissiin joku kirjoittamaton sääntö, että jos siellä joku jo istuskelee, niin sillon sinne ei kukaan muu tule). (Huom. oikean alakulman kuva on muuten Mukkiksesta, ei omasta rannasta)


Urheilumestat - Messilä, IskuAreena ja Hyppyrimäet, osa Lahen "tunnusmerkkeistä" (vaikka todellisuudessa Messilä on kyllä Hollolan puolella....). Iskulla tuli tosissaan viisi vuotta pyörittyä Pelicansin hommissa ja siitä kyllä kerkes tulla todella läheinen paikka mulle! Kivaa on ollut käydä siellä sillon tällön tuuraamassa pari työvuoroa, mutta nyt on kyllä siistiä, että sinne pääsee itte kattomaan peliä ihan niinkun asiakkaana! Suurmäen näköalapaikalta näkee koko Lahen kauneuden, mikä kannattais jokaisen käydä tsekkaamassa. Maauimala kesäisin ja kaikennäköset talvitapahtumat mäkimontussa saa tän paikan arvon nousemaan. Messilä, kivat rinteet ja hyvä meininki ajomatkan päässä! Messilässä tulee talvisin aina hengailtua ja laskettua mooonta tuntia.


Keskusta -Lahen keskusta on mun mielestä just sopivan kokonen ja aika nätti, ei ehkä tällä hetkellä meneillä olevien remonttien takia, mutta normaalisti kyllä! Ikinä en nuorempana ollut mikään Trio-hengari, mutta kyllä tonne kaupungin keskustassa sijaitsevaan ostoskeskukseen on aika paljon aikaa ja rahaa tullut tuhlattua. Pari kauppaa sieltä kyllä harmi vaan puuttuu..(esim. BikBok!!) Amarillon ja SantaFén terassit on kesäisin parhaita istuskelu paikkoja ja baareista on tullut ehkä eniten käytyä Tivolissa ja Jaskassa. Nykyään ei tule enää noilla "clubeilla" niin paljon käytyä, joten pakko mainita yheksi lemppariksi on Aleksin ja Veskun kulmalla sijaitseva uudistunut Wanha Mestari!


Ruokapaikat - Tätyy myöntää, etten oo ihan hirveesti käyny Lahessa vuosien varrella ulkona syömässä, mutta lempi ravintoloiksi on pakko valita legendaarinen Mamma Maria sekä Pancho Villa. Kauppahallin Cafe Annikasta on tullut mun lemppari lounaspaikka, sillä siellä on törkeen hyvä salaattibaari! Lahen minimaalinen Kauppahalli on muutenkin tosi söpö ja pullantuoksuinen paikka! Vakkarikahvilaa ei oo koskaan oikeen ollut, mutta yksi lemppareista on Anttila talon Cafe Charlotta.


Yks seikka mikä tekee mulle Lahesta niin hyvin tärkeän on kuitenkin mun kaverit ja perhe! Love u guys!

Tässä tämmönen pintaraapaisu Lahteen mun näkökulmasta! Monet mestat, kuten Kisis, Lanu, Karis ja Glow jäi kuitenkin aivan esittelemättä, ehkä niistä joskus myöhemmin! :D - annan Brädin tälleen loppuun kertoa teille vielä vähän enemmän! (note: en kuuntele oikeestaan i-k-i-n-ä suomalaista räppiä, mutta tää Lahti biisi on lähellä mun sydäntä.. videolla näkyy nimittäin just niitä Lahen parhaita mestoja)


keep it real -niinaeerika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti