27 huhtikuuta 2014

SECOND HAND SUNDAY

 Heräsin tänään innokkaana, heitin aamupalan naamaan, vaatteet päälle ja lähdin suunnistamaan kohti Kaapelitehdasta. Sää oli ihanan lämmin ja aurinkoinen ja mun jäätävästä allergiakohtausaivasteluista sekä tukkoisesta nenästä huolimatta oli tosi hyvät fiilikset! Kun pääsin kaapelitehtaalle, järkytyin. Bloggaajakirppikselle oli varmaan sadan metrin jono ja portsari ovella varmistamassa, ettei pöytien luo pääse samalla kertaa liikaa ihmisiä. Pieneen ehkä noin 10x10m tilaan oli ahtautunut mielestäni aivan liikaa porukkaa ja siellä näytettiin toimivan kyynerpäätaktiikalla. Oli ehkä jopa huvittavaa nähdä miten iso lauma tyttöjä penkoi suosikkibloggaajiensa pöytiä hullun kiilto silmissä. Jätin suosiolla väliin, koska vihaan jonottamista ja ahtaita paikkoja. Ja eihän siellä varmaan mitään enää olisi ollutkaan, siinä vaiheessa kun itse olisin jonosta apajille päässyt. Toisaalta olisi ollut kyllä kiva päästä morottamaan joitain sellaisia bloggaajia, joita olen itse seurannut jo monet vuodet.. Noh joku toinen kerta! Thumps up niille jotka on ollut siellä ekana! Sporassa taisi olla muutama muukin, joka oli skipannut koko homman, sen verran turhautuneeseen sävyyn tapahtumasta keskusteltiin. 

Mä olin kuitenkin päättänyt että haluun tehdä kirppislöytöjä ja muistin että kaverini mainitsi viikolla menevänsä Jäähallin kirppikselle myymään. Hyppäsin sporasta Oopperan kohdalla ja kävelin jäähallille samalla auringosta nauttien. Noh eihän sielläkään oikeen ketään enää ollut, saavuin mestoille nimittäin vasta klo 13 jälkeen ja koko homma oli alkanut jo yhdeksältä! Kaverini pöytään pystyi kuitenkin luottamaan ja sieltä lähti mukaan hyvin kohtuulliseen hintaan kaksi ihanaa paitaa! Ei siis huonompi reissu after all. Alla kuvaa päivän asusta ja tosissaan niistä kirppishankinnoista. Nyt ilta jatkuu saksan läksyjen ja myöhemmin Love & other drugs leffan parissa!





TAKKI & RUUTUPAITA - GINA TRICOT          HAME & PAITA - H&M            KENGÄT - CONVERSE

keep it real -niinaeerika


26 huhtikuuta 2014

VKO 17 KUVINA


Tää viikko oli aikalailla yksi muiden joukossa. Ei mitään erikoista, paitsi että maanantai oli pääsiäisen takia vielä vapaapäivä ja se vietettiin Tonin ja iskän kanssa Vesijärvellä kalassa. Kalasaldo: se yksi karannut hauki. Maanantai-iltana suunnattiin Tonin kanssa takasin etelään. Paluu koulunpenkille oli onneksi helppo, yksi tunti koulua ja sen jälkeen kaverin kanssa keskustaan pyörimään. Mukaan tarttui Ginan pöksyt, jotka näkykin eilisessä postauksessa ja H&Mn musta hame. Sekin varmasti tulee täällä vielä muutamaan otteeseen näkymään, on nimittäin sen verran täydellinen. Keskiviikkona vietettiin kansainvälistä assistenttipäivää ja sen takia koulussa oli pieni seminaari, pullaa ja kahvia. Torstaina innostuin paistamaan lettuja, hyviä tuli vaikka käytinkin ruokaöljyn sijasta oliiviöljyä.. Perjantai oli sitten tosissaan taas vapaata ja se meni rentoillessa. Tänäänkin ollaan rentoiltu Tonin kanssa ihan huolella. Katottiin Notebook (juu minä valitsin) ja voin kertoa että taisin löytää uuden lempielokuvani. Itkin leffan aikana ehkä vähän liiankin paljon.. Se vaan on niin ihana! Tällä hetkellä koneella pyörii Saturday Night Football ottelu, Manchester United - Norwich City, tilanne 4-0!! Whoop, hyvä meininki, MANU fani kun olen. Huomenna suuntaan Kaapelitehtaalle tarkistamaan löytyiskö Bloggaajakirppikseltä mitään mulle mieluisaa.

keep it real -niinaeerika

25 huhtikuuta 2014

ALL BLACK EVERYTHING





Tää perjantai oli vapaapäivä. Mun koulu alkaa tuntua jo vähän liiankin rennolta. Mutta en valita! Tuhlasin päivän nukkumalla, aurinkoa ottamalla ja avaamalla terassikauden mbarin terassilla (ja ei, kyseiset drinkit ei ole mansikkalimpparia, vaan vanhaa kunnon karpaloalonkeroa, ah nam). En oo varmaa ikinä istunu terassilla vielä huhtikuussa.. Mutta en valita kyllä siitäkään! Pari asukuvaakin tuli napattua tänään, päivän teema selkeästi - black, toimii aina. Nyt kohti (toivottavasti) aurinkoista viikonloppua ja uusia seikkailuja! 

keep it real -niinaeerika

21 huhtikuuta 2014

EASTER 2014

Näistä oli mun tämän vuoden pääsiäisbreikki tehty..

..viisi aurinkoista päivää
yksi voitettu korismatsi
kaksi luontoretkeä
yhdet pääsiäisbileet
yksi karkuun päässyt viiden kilon hauki
yksi palanut naamataulu
kaksi grillimakkaraa
ja aivan liikaa suklaata ja porkkanakakkua..

Ja tietysti myös paljon, paljon muuta ihanaa! Täytyy myöntää että oli kyllä parhaat viisi päivää tämän vuoden puolella. Oon taas ihan rakastunut Lahteen. Nyt täytyy taas palata arjen rutiineihin Helsingissä ja palata koulun penkille. Sitäkään tosin enää kuukausi jäljellä ennen kesälomaa! Mihin tää kahdeksan kuukautta on oikein kadonnut? Isken tähän postaukseen mega-ison läjäyksen kuvia, kertomaan enemmän meijän pääsiäisbreikkistä ja jätän pitemmät lätinät johonkin muuhun kertaan! 

Without further ado..Olkaa hyvä

























Niin ja jaksoin mä yhtenä tai kahtena iltana heittää päälle jotain muutakin kuin kollarit ja t-paidan, tästä syystä asukuvien kirjo on tällä kertaa hieman heikomman puoleinen.

keep it real -niinaeerika

14 huhtikuuta 2014

ARABIANRANTA






Fiiliksiä puhelimen kautta tän illan kaksituntiselta lenkiltä! Ulkoiltiin ja pelleiltiin kämppiksen kanssa Arabianrannassa ja Vanhassa Kaupungissa. Mäkin sain tehtyä pari hyvää päälläseisontaa, mutta tästä ei saatu todistusaineistoa, koska tarviin siinä vielä tukea... mut hei, someday! Auringonlasku, raikas ilma, kuohuva koski ja kukkivat sinivuokot takas ihanan keväisen tunnelman. Nyt kutsuu sänky, koska huomenna ois taas oltava koululla klo 8 ja tiedossa itseasiassa extrapitkä päivä Nordens Seminarin takia. Oon ulkoilun jälkeen onneks aina ihan poikki, joten unen pitäis tulla silmään sekunneissa! ÖITÄ :)

keep it real -niinaeerika

13 huhtikuuta 2014

WEEKEND




Musta tuntuu nykyään että viikot ja päivät vaan katoaa johki, koska taas hurahti yksi viikonloppu ohi ihan silmänräpäyksessä! Vietin kivan viikonlopun super-rennoissa tunnelmissa Puotilassa poikaystäväni luona. Katottiin parissa päivässä Blue Mountain Staten ykkös tuottari, herkuteltiin ja pelattiin codia (= okei, katoin vierestä, mut se on sen verran hyvä peli, että tykkään kattoa kun Toni pelaa sitä!) Eli ei mitään sen kummempaa. Lauantaina käytiin kävelemässä läheisellä ulkoilualueella ja Puotilan kappelilla, joka on muuten tosi nätti! Ja niin tän postauksen kuvathan on siis tuolta kyseiseltä retkeltä.

Äiti käväisi täällä Helsingissä mun luona tosissaan sillon perjantaina ja toi mulle pari kivaa juttua Lahesta. Esimerkiks noi lilanharmaat Niket! Oon kuolannu Air Maxien perään varmaa jo jonkun vuoden, mutta vielä budjetissa ei oo ollut niille tilaa, joten nää saa nyt luvan tyydyttää mun Nike-himon, ainakin vähäks aikaa! Porukat kävi Englannissa tällä viikolla mun veljeä moikkaamassa ja sain sieltäkin pikku tuliaisen...Victoria's Secretiltä! Ah ihanaa bodylotionia ja alkkarit, joista olin very happy.

Nyt alan taas asennoitumaan siihen, että huomenna on koulupäivä. Onneks ens viikonlopuksi suunnataan Tonin kanssa Lahteen ja tiedossa on vaikka mitä kivaa! Niin ja tähän loppuun vielä pari rentoa asukuvaa ..
.. legginsit ja kaulahuivi - Cubus, takki - Vila, neule - H&M, kengät - Nike, pipo - poikaystävän



keep it real -niinaeerika

10 huhtikuuta 2014

PÄÄTÖKSIÄ

Mun aivot on ollu jotenkin koko viikon ihan lakossa, enkä oo saanu aikaiseksi oikeen mitään järkevää. Saati sitten, että oisin tänne jonkunlaista tekstiä saanut tuotettua.. Oon ollu vähän ahdistunut, kun tajusin että oon super myöhässä kesätöiden hankkimisen tiimoilla ja kouluhommatkin on jotenki tuntunut viimeaikoina ylitsepääsemättömiltä. Eilen tuli asioihin kuitenkin muutos, kun päätin ottaa itseäni niskasta kiinni! Laitoin muutamia, (itseni mielestä täydellisiä, hehe) työhakemuksia menemään ja ahdistuneisuus kaikkosi. Kauheesti paikkoja ei kyllä tosissaan tähän aikaan keväästä enää ole, mut löysin onnekseni muutaman mulle sopivan. Nyt pidän sormet sekä varpaat ristissä ja odottan soittoa, joka kertoisi mun päässeen haastatteluun.

Yhden suuren elämämuutospäätöksenkin tein alkuviikosta! Lopetin nimittäin tupakoinnin. Koulussa kun ihmiset joiden kanssa vietän aikaa ei polta, tai on itsekin juuri lopettanut, tuntui toi päätös loppujen lopuksi aika helpolta. Myös se, että näiden savullisten vuosien aikana oon polttanut 3000 euron edestä rahojani savuna ilmaan ja antanut elämästäni noin kolme kuukautta pois (tein pienen laskutoimituksen, jossa 1 tupakka vastaa 7 minuuttia elämästäni), motivoi aika suuresti lopettamaan. Ajattelin, että alan säästämään. Ne rahat, jotka ennen meni tupakoihin, menis nyt säästöpossun sisään ja sen possun kylkeen tekstiksi suurin kirjaimin "Tattoo money". Mulla on nimitäin aivan sairaan kova tatuointikuume... Siitä nyt kumminkin joskus toisten sitten enemmän!

Jottei nyt tulisi ihan kuvaton postaus niin iskenpä tähän vielä tän päivän asukuvat! Koulussa vallitsee aina super-rento meininki tälleen vaatetuksen osalta, sillä mulle on tärkeintä että on hyvä olla! Joskus kyllä jaksaa panostaa enemmänkin, mutta tänään asuna toimi ihan vaan Ginan vanha ruutupaita, joka oli päällä kahdellakin tavalla, farkut - lahkeet käärittyinä, käärmeennahka tennarit ja Cubuksen täydellisen muhkea kaulahuivi.



Tällaisia päätöksiä täällä, nyt lähden päättämään mitä puen huomenna päälleni, tiedossa nimittäin äitin kanssa syömään menoa ja sen sellaista. :)

keep it real -niinaeerika

07 huhtikuuta 2014

SNAKE PRINT SHOES

Ajattelin tälleen pikasesti iphone kuvina jakaa minkälaiset ihanat uudet popot kotiutin tänään H&M:ltä. Olen rakastunut! Kyseessähän on siis monen muunkin bloggarin blogissa ja jalassa näkyneet käärmeennahka slip-onit! Hintaa 24,95€ ja nää on kyllä jokaisen senttinsä arvoiset. Nyt se kesä tänne ja äkkiä kiitos!!






Nyt ilta jatkuu kesätyöhakemusten ja suomalaisten draamasarjojen merkeissä! 

Keep it real -niinaeerika