12 tammikuuta 2015

SWEET FAREWELL











Viime viikon perjantaina juhlittiin mun Ruotsiin lähtöä kavereiden kesken. En tiedä olenko tätä erikseen maininnut täällä blogin puolella (luultavasti en, koska suurin osa lukijoista tietää asian), mutta muutan siis huomenna länsinaapuriin opiskelujen pariin vajaaksi viideksi kuukaudeksi! Kyseessä on siis Haaga-Helian Erasmus vaihto. Mutta tylsät detaljet sikseen, keskitytään perjantain bailuihin. Juoksin koko edellisen viikon tukka putkella hoitamassa valmiiksi viimeisetkin vaihtoa koskevat asiat, joten kun perjantai vihdoin saapui, oli intoa täynnä. Illan juhlahumu alkoi kuuden aikaan, mutta ennen sitäkin riitti puuhaa. Koristeltiin äiteen kanssa keittiö teeman mukaisesti, täytettiin ruisnapit lohitahnalla ja pyöräytettiin vikat lihapullat (lue: äiti pyöräytti..). Kaiken valmistelun jälkeen, illan menu oli seuraavanlainen: ruisnappeja lohitahnalla, pähkinäistä vihersalaattia, mammas köttbullareita, karkkia ruotsin maalta ja Mirkun tekemiä chokladbollareita. Sain kaikesta aamu/päivän kiireistä huolimatta vedettyä juhlatamineet niskaan juuri ennen ensimmäistä ovikellon soittoa. Vieraat alkoi valumaan paikalle illan hämärtyessä ja mun täytyy kyllä sanoa, että oli erittäin onnistunut ilta, alusta loppuun saakka. Oon jo pitkään ikävöinytkin vanhoja kunnon kotibileitä. Ihan täysverisiksi kotibileiksi näitä kinkereitä ei nyt kuitenkaan voi kutsua, sillä siinä kello kahdentoista aikaan otettiin suunta kohti Lahen keskustaa. Eka stoppi Kokomo - ja perinteinen ämpäri. Kokomosta jatkettiin vielä Jackalopeen, jossa ilta hurahti liiankin nopeasti ohi. Illan kruunasi vielä jonoton Burger King ja viihdettä tarjoili tällä kertaa taksijonon tappelu (johon meidän porukka ei siis kuitenkaan ollut osallisena). Haluan vielä kerran kiittää kaikkia iltaan osallistuneita, ootte parhaita!!

Nyt on tosissaan laukut Ruotsia varten pakattu ja lähtö häämöttää jo kulman takana! Ootan kyllä seuraavia kuukausia innolla. Mun elämää Ruotsin maalla voi täällä blogissa seurata ihan normaaliin tapaan - vaihtariblogimode tulee olemaan päällä, mutta sehän sopii lifestyleblogiin varsin mainiosti! Uusi kevyesti muokattu banneri on luvassa ja ehkä, jos olen rohkea, saatan tehdä muutaman postauksen jopa kohdekielellä ;)

Jäädään odottamaan mitä Ruotsi tuo tullessaan, 
vi ses!

keep it real -niinaeerika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti