21 huhtikuuta 2015

RANNALLA

 Pienen pientä updeittiä. Elossa siis olen, vaikkei musta täällä suunnalla olekkaan kauheasti viimeaikoina kuulunut! Vietin melkein koko viime viikon yksin (leipoen, lukien, kouluhommia tehden ja töllöä katsellen), sillä kämppikset oli molemmat samaan aikaan vierailulla Suomessa. Onneksi Toni tuli lauantaina toisen kerran vierailulle mun luokse tänne Gävleen, eikä tarvinnut ihan koko viikkoa yksin kököttää. Lämpöä viikonloppuna taisi parhaimmillaan olla jopa +17 ja aurinko paistoi taivaantäydeltä. Siitä innostuneina me käppäiltiin aika paljon ympäri kyliä ja eksyttiin jopa ihan "satamaan" asti. Melko uusissa Lindexin kangas pöksyissä ei ollut ollenkaan kylmä, vaikka tuuli olikin (varsinkin rannassa) aika kovaa luokkaa. Viikonloppu hurahti ohi taas kerran liian nopeasti. Käytiin katsastamassa uusi Fast & Furious leffa, kokkailtiin yhdessä ja ihan vaan oltiin. Tänään muutenkin välähti sellainen olo, että aika nopeasti on kevät kulunut, sillä vaihtoa ei ole enää kuin reilu kuukausi jäljellä! Seuraavaan kuukauteen tulee mahtumaan ainakin vielä yhdet synttäribileet, paljon aurinkoa ja piknikkejä, muutaman läheisen visiitti ja toivottavasti vielä ainakin yksi reissu Stokikseen. Jäädään odottelemaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti